30-vuotisjuhlavuosi näkyi toiminnan vakaudessa, investoinneissa ja hyvänä tuloksena. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tiistaina 19. toukokuuta 2026 yhtiön toimistolla Kiimassuon jätekeskuksessa Forssassa. Yhtiökokouksessa käsiteltiin tilikausi 2025 sekä vahvistettiin tilinpäätös ja toimintakertomus.
Vuosi 2025 oli Loimi-Hämeen Jätehuollon 30. toimintavuosi. Yhtiön omistavat 16 kuntaa, joiden yhteenlaskettu asukasmäärä oli vuoden lopussa 127 727. Toiminta perustui omakustannusperiaatteeseen, eikä jätehuollon palvelujen tuottamiseen käytetty kuntien verovaroja. Henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 65 henkilöä.
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n liikevaihto oli vuonna 2025 noin 12,8 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tuotot yhteensä noin 14,2 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli noin 0,9 miljoonaa euroa, ja liiketulos kääntyi selvästi positiiviseksi edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön taloudellinen asema säilyi vahvana, omavaraisuusasteen ollessa 73,6 prosenttia.
– Juhlavuosi oli yhtiölle monella tapaa onnistunut. Perustoiminta oli vakaata, taloudellinen tulos hyvä ja samalla pystyimme tekemään merkittäviä investointeja tulevaisuuden palveluihin, toteaa Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Immo Sundholm.
LHJ vastaanotti vuonna 2025 yhteensä noin 39 655 tonnia yhdyskuntajätteitä. Jätemäärät pysyivät lähes edellisvuoden tasolla. Asukkaiden lajittelu tehostui edelleen: erilliskerätyn biojätteen ja pakkausjätteiden määrät kasvoivat molemmat noin viisi prosenttia ja muovipakkausten osuus jopa 11 prosenttia. Erilliskerätty biojäte hyödynnettiin Nevelin ja Biomyllyn biokaasulaitoksissa ja pakkausjätteet toimitettiin hyödynnettäväksi tuottajayhteisöjen kumppaniverkostolle.
Vuonna 2025 LHJ investoi yhteensä 4,5 miljoonaa euroa. Investoinnit kohdistuivat erityisesti Jokioisille rakennettavaan uuteen pientuojien lajitteluasemaan, jonka on tarkoitus valmistua asiointikäyttöön syksyllä 2026. Kiimassuon jätekeskuksessa puolestaan valmistauduttiin laitostilojen uudelleenjärjestelyihin tulevia toimintoja varten.
LHJ Group -konsernin kehitys oli tilikaudella erittäin vahvaa. Konsernin liikevaihto nousi noin 45,8 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos noin 3,6 miljoonaan euroon. Erityisesti LHJ:n tytäryhtiön Suomen Erityisjäte Oy:n toiminta kehittyi voimakkaasti, ja yhtiön liikevaihto ja tulos olivat sen historian parhaat.
Yhtiö jatkoi panostuksiaan ympäristö- ja vastuullisuustyöhön. LHJ:llä on käytössään sertifioidut ISO 9001-, ISO 14001- ja ISO 45001 -järjestelmät. Vuonna 2025 laskettiin yhtiön toimintojen hiilijalanjälki suorien päästöjen ja energiankulutuksen osalta, ja kuljetusten päästöjen vähentämiseksi laadittiin vaiheittainen suunnitelma.
– Vähentämistavoitteiden ensimmäiset vaiheet näkyvät tämän vuoden syksyllä alkavissa biojäteurakoissa, joissa käytetään vain uusiutuvaa dieseliä fossiilisten polttoaineiden sijaan. Uusiutuvalla dieselillä voidaan pienentää kuljetusten päästöjä jopa 90 prosenttia, Sundholm kertoo.
LHJ:n hallitus seuraavalle kaudelle
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistajakunnat ovat yhtiökokouksessa 19.5. valinneet yhtiön hallitukseen seuraavat henkilöt:
- Teuvo Suominen, Loimaa
- Heikki Tuomisto, Somero
- Kaisa Lepola, Forssa
- Jouko Haonperä, Forssa
- Petri Rinne, Sastamala
- Päivi Pelttari, Sastamala
- Harri Lehtonen, Eura
- Maija Toivonen, Akaa
- Mika Heikkilä, Säkylä
- Eero Pura, Tammela
- Marja Mattila, Koski Tl
- Jari Tallbacka, Urjala
- Satu Nurmi, Jokioinen
Yhtiön puheenjohtajana jatkaa Teuvo Suominen ja varapuheenjohtajana Päivi Pelttari.