Loimi-Hämeen Jätehuollon järjestämä vaarallisten jätteiden keräys on aiemmin toteutettu keväisin noin kolmen viikon mittaisena kierroksena. Tulevana kesänä Ekotempaus uudistuu sekä aikataulun että keräysvalikoiman osalta.
– Ekotempaus kiertää tänä vuonna huhtikuusta lokakuulle asti. Toivomme, että laajennettu keräys tavoittaa paremmin myös kesäasukkaita, LHJ:n logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio kertoo.
Kotitalouksien vaarallisten jätteiden lisäksi Ekotempauksessa vastaanotetaan maksutta nyt myös pieniä sähkö- ja elektroniikkalaitteita, eli SER-jätettä.
– Pienillä SER-jätteillä tarkoitetaan esimerkiksi kahvinkeittimen, sähkövatkaimen ja akkuporakoneen kokoisia laitteita. Jos laitteessa on helposti irrotettava akku, se tulee turvallisuussyistä lajitella erikseen vaaralliseen jätteeseen.
Suuret SER-jätteet, kuten televisiot ja pakastimet tulee viedä suoraan jäteasemille tai niitä myyviin liikkeisiin.
– Kaikki yhdeksän jäteasemaamme vastaanottavat kotitalouksien SER-jätteitä ja vaarallisia jätteitä maksutta ympäri vuoden.
Käsittele varoen ja muut huomioon ottaen
Keräyksessä vastaanotettavia vaarallisia jätteitä ovat esimerkiksi käytöstä poistetut maalit, liimat, liuottimet, lakat, akut, paristot, aerosolit, torjunta-aineet, öljyt ja loisteputket. Tempauksessa ei kuitenkaan vastaanoteta tai tyhjennetä öljytynnyreitä.
– LHJ vastaanottaa öljytynnyreitä ainoastaan Kiimassuon jätekeskuksessa Forssassa sekä Hallavaaran jätekeskuksessa Säkylässä. Isommista eristä on hyvä ilmoittaa jätekeskukselle aina etukäteen. On myös olemassa toimijoita, jotka noutavat isoja määriä jäteöljyä maksutta suoraan kotoa, Mustakallio vinkkaa.
LHJ:ltä painotetaan, että keräykseen tuotavia jätteitä ei saa tuoda pysäkeille etukäteen virallisen keräysajan ulkopuolella tai jättää niitä valvomatta.
– Riskinä on, että esimerkiksi lapset löytävät pysäkille jätetyt vaaralliset jätteet ja heille sattuu vahinko niiden kanssa. Vaaralliset jätteet ovat nimensä mukaisesti vaarallisia ja niiden käsittelyssä ja hävittämisessä tulee olla varovainen ja noudattaa valmistajan ohjeita.
Vaaralliset jätteet suositellaan myös pakattavaksi alkuperäiseen pakkaukseen aina kun se on mahdollista tai merkitsemään pakkauksen sisältö esimerkiksi tussilla.
– Puolityhjien pullojen ja kanisterien sisältöjä ei saa sekoittaa keskenään, sillä eri aineiden yhdistäminen voi aiheuttaa haitallisen reaktion. Käsittelemällä vaarallisia jätteitä oikeaoppisesti vältät vaaratilanteita ja pidät huolta ympäristöstä, Mustakallio sanoo.
Lisätietoa:
logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio
p. 0440 242 639, mirva.mustakallio@lhj.fi
Ekotempauksen aikataulut löytyvät osoitteesta: www.lhj.fi/tapahtumat