Pakkaukset kiertävät LHJ:n toimialueen Rinki-ekopisteillä ahkerasti

Uuden jätelain myötä kaikilta vähintään viiden huoneiston kiinteistöiltä on tämän vuoden heinäkuusta lähtien löydyttävä keräysastiat myös eri pakkausjätteille. Muutos on iso, mutta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:ltä juuri saamiemme tilastojen perusteella meidän ei tarvitse olla huolissamme.

Loimi-Hämeen Jätehuollon toimialueen Rinki-ekopisteiltä on nimittäin kerätty vuoden 2022 aikana peräti 1622 tonnia erilaisia pakkausjätteitä! Tämä on selkeä osoitus siitä, että lajittelu ja kierrätys ovat toimialueellamme jo hyvin hallussa.

Painossa mitattuna pakkausjätteistä toimialueellamme parhaiten kiersi pahvi, jota kerättiin viime vuonna 761 tonnia. Hyvänä kakkosena seurasi muovipakkaukset, joita kerättiin 385 tonnia. Määrä on suuri, sillä muovipakkaukset ovat yleensä todella kevyitä. Lasipakkauksia taas kerättiin 284 tonnia ja metallia 191 tonnia. ♻

Oletammekin, että ensi vuonna pakkausjätteet kiertävät vielä entistä paremmin, kun taloyhtiöiden jätehuoltopalvelut paranevat ja kierrättämisestä tulee entistä vaivattomampaa.

Rinki-ekopisteillä kerätyt tonnit Loimi-Hämeen Jätehuollon toimialueella 2022:
(eivät sisällä kunnan itse keräämää täydentävää keräystä)

Akaa:

  • Kartonkipakkaukset 131,81
  • Lasipakkaukset 43,57
  • Metalli 31,96
  • Muovipakkaukset 62,90
  • Yhteensä 270,23

Forssa:

  • Kartonkipakkaukset 128,01
  • Lasipakkaukset 45,53
  • Metalli 29,95
  • Muovipakkaukset 75,06
  • Yhteensä 278,55

Humppila:

  • Kartonkipakkaukset 15,91
  • Lasipakkaukset 4,95
  • Metalli 4,72
  • Muovipakkaukset 9,49
  • Yhteensä 35,07

Jokioinen:

  • Kartonkipakkaukset 26,57
  • Lasipakkaukset 10,32
  • Metalli 7,59
  • Muovipakkaukset 16,66
  • Yhteensä 61,14

Koski Tl:

  • Kartonkipakkaukset 12,29
  • Lasipakkaukset 6,73
  • Metalli 3,65
  • Yhteensä 22,67

Loimaa:

  • Kartonkipakkaukset 126,61
  • Lasipakkaukset 42,79
  • Metalli 32,07
  • Muovipakkaukset 59,11
  • Yhteensä 260,58

Oripää:

  • Kartonkipakkaukset 8,39
  • Lasipakkaukset 2,55
  • Metalli 1,22
  • Yhteensä 12,16

Punkalaidun:

  • Kartonkipakkaukset 16,58
  • Lasipakkaukset 7,55
  • Metalli 4,04
  • Muovipakkaukset 8,91
  • Yhteensä 37,35

Sastamala:

  • Kartonkipakkaukset 184,96
  • Lasipakkaukset 70,54
  • Metalli 39,67
  • Muovipakkaukset 82,10
  • Yhteensä 377,26

Somero:

  • Kartonkipakkaukset 49,85
  • Lasipakkaukset 23,76
  • Metalli 16,55
  • Muovipakkaukset 38,05
  • Yhteensä 128,19

Tammela:

  • Kartonkipakkaukset 28,23
  • Lasipakkaukset 9,98
  • Metalli 8,41
  • Muovipakkaukset 15,25
  • Yhteensä 61,87

Urjala:

  • Kartonkipakkaukset 23,83
  • Lasipakkaukset 12,48
  • Metalli 9,25
  • Muovipakkaukset 17,92
  • Yhteensä 63,48

Ypäjä:

  • Kartonkipakkaukset 8,28
  • Lasipakkaukset 3,01
  • Metalli 2,11
  • Yhteensä 13,40
Takaisin ylös