Syksyn Risuviikot ovat käynnissä 29.9.-10.10. välisen ajan! Akaan, Loimaan ja Sastamalan jäteasemilla sekä Kiimassuon ja Hallavaaran jätekeskuksissa kotitalouksien puutarhajätteet otetaan vastaan maksutta Risuviikkojen ajan.

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n asiakastyytyväisyys säilyi hyvällä tasolla

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n vuosittainen asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin huhti-kesäkuun aikana. Kyselyn perusteella LHJ:n asiakkaista 68 prosenttia on valmis suosittelemaan yhtiön palveluja. NPS-suositteluindeksi oli 51. Vuonna 2024 vastaava luku oli 54.

– Olemme varsin tyytyväisiä, sillä kaikkia välille 50–70 sijoittuvia NPS-lukuja voidaan pitää erittäin hyvänä tuloksena, LHJ:n logistiikka ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio toteaa.

Vuosi 2024 oli LHJ:llä jälleen suurten muutosten aikaa, sillä biojätteen erilliskeräysvelvoitteen laajeneminen Forssan ja Sastamalan keskustaajamiin toi yhtiön palveluiden piiriin tuhansia uusia kiinteistöjä.

– Palvelumme laajenivat myös vuonna 2023, kun muovi-, kartonki- ja lasipakkausten sekä metallin erilliskeräysvelvoitteet asuinkiinteistöillä tiukentuivat ja vastuu niiden keräyksestä siirtyi yhtiöllemme. Viime vuodet ovat vaatineet isoja ponnistuksia henkilökunnaltamme ja siksi onkin hienoa, että asiakastyytyväisyytemme on säilynyt edelleen kiitettävällä tasolla.   

Kierrätys kiinnostaa aiempaa enemmän

Kierrätysmahdollisuuksien parantuminen on vaikuttanut myönteisesti ihmisten suhtautumiseen jätteiden lajittelua kohtaan.

– Saatujen vastausten perusteella ihmiset ovat aiempaa innostuneempia kierrättämään. Tämä korostui myös vapaamuotoisissa palautteissa, joissa toivottiin jäteasemille nykyistä laajempia aukioloaikoja, Mustakallio kertoo.

LHJ on vastaamassa asiakkaidensa toiveisiin lähivuosina, sillä yhtiö on ryhtynyt uudistamaan jäteasemiaan.

– Rakennamme parhaillaan uutta pientuojien lajitteluasemaa Jokioisille, joka tuo Forssan seudun asukkaille itsepalvelumahdollisuuden ja sitä kautta laajemmat aukioloajat. Seuraavaksi suunnitteilla on Sastamalan jäteaseman uudistaminen.

Kierrätyspisteille kaivataan laajempia lajittelumahdollisuuksia

LHJ sai kyselyssä myös useita kehitysehdotuksia paperinkeräyspisteisiin sekä Rinki-ekopisteisiin liittyen. Mustakallio huomauttaa, että näiden keräyspisteiden ylläpidosta ja kehittämisestä vastaavat Suomessa tuottajayhteisöt, eikä LHJ.

– LHJ ylläpitää noin 150 pienempää kierrätyspistettä ympäri toimialuettaan. Kierrätyspisteiltä löytyy tällä hetkellä keräysastiat lasipakkauksille ja metallille, Mustakallio kertoo.

Kyselyn vastauksissa korostui, että jatkossa myös LHJ:n kierrätyspisteille toivotaan keräysastioita muovi- ja kartonkipakkauksille.

– Kierrätyspisteidemme lajitteluvalikoiman laajentaminen on mietinnässä. Ennen toteutukseen ryhtymistä matkalla on kuitenkin lainsäädännöllisiä asioita, joiden pitää ensin selkiytyä. Mikäli laajennus päätetään tulevaisuudessa toteuttaa, se myös kestää aikansa, sillä kyseessä on iso ja työläs investointi.

Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin LHJ:n kotisivuilla. Lisäksi yhtiö lähetti satunnaisotannalla kyselyn kirjeitse 2000 kotitaloudelle toimialueellaan. Vastauksia saatiin ennätykselliset 976 kappaletta. Vastauksia saatiin kaikista yhtiön 16 omistajakunnasta.

Lisätietoa:

logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio
p. 0440 242 639, mirva.mustakallio@lhj.fi

Takaisin ylös