LHJ:n Jokioisille rakentuvan uuden pientuojien lajitteluaseman pääurakoitsija on hakeutunut 6.8.2025 konkurssiin. Urakoitsija Ralf Ajalin Oy:llä on ollut kuluvan vuoden aikana taloudellisia haasteita, jotka johtivat 16.6.2025 yrityssaneeraukseen hakeutumiseen. Ajalinin hallitus totesi myöhemmin, ettei saneerausohjelman onnistumiselle ole edellytyksiä. Tilanne on LHJ:sta riippumaton.
Yrityssaneeraukseen hakeutumisen jälkeen lajitteluaseman työmaa eteni yhteistyössä laadittujen suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä työmaa on kuitenkin toistaiseksi seisahduksissa ja käynnistyy uudelleen, kunhan rakentamisurakan eri vaiheisiin saadaan uusi suunnitelma. LHJ tulee viemään rakennusurakan loppuun urakoitsijasta riippumatta ja tahtotilamme on saada työmaa jälleen etenemään mahdollisimman pian. Lajitteluaseman valmistumiselle tavoitellaan edelleen vuotta 2026.
Lajitteluaseman rakennusurakat kilpailutettiin vuonna 2024. Pääurakan kilpailutusvaiheessa Ajalin täytti kilpailutuksen ja hankintalain kriteerit, vaikka Ajalinin taloustilanne oli jo tuolloin epävakaa. Koska kriteerit ja vaatimukset kuitenkin täyttyivät, LHJ valitsi pääurakoitsijaksi Ajalinin. LHJ:lla ei ole ennakkomaksuja Ajalinille.
Lisätietoa:
Immo Sundholm
toimitusjohtaja, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
+358 50553 0709