Loimi-Hämeen Jätehuollon jätekeskukset ja isommat jäteasemat ottavat risuja ja puutarhajätteitä vastaan maksutta 30.9.–11.10. Risuja ja puutarhajätteitä vastaanottavat Kiimassuon, Akaan, Hallavaaran, Loimaan ja Sastamalan jäteasemat. LHJ:n jäteasemat palvelevat Risuviikkojen ajan normaalien aukioloaikojensa puitteissa.
– Risuviikkojen aikana otetaan vastaan ilmaiseksi kotitalouksien henkilöautolla, henkilöauton peräkärryllä tai pakettiautolla tuotavat risu- ja puutarhajätekuormat, logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Naatula kertoo.
Myös kotitalouksien punnittavat kuormat otetaan Risuviikkojen aikaan maksutta vastaan, mutta yritysten risu ja puutarhajätteistä peritään maksu normaalin hinnaston mukaisesti.
Naatula muistuttaa, että tilastointi- ja turvallisuussyistä myös maksuttomia kuormia tuotaessa on aina ilmoittauduttava jäteasemanhoitajalle.
– Asioinnin nopeuttamiseksi risut ja puutarhajätteet kannattaa eritellä jo kuormaa kasattaessa, sillä niille on erilliset purkupaikat jäteasemilla.
Mikäli kuormaa ei ehdi tuomaan Risuviikkojen aikana, kannattaa muistaa, että normaalistikin alle kahden kuution peräkärrykuormat risuja- ja puutarhajätteitä voi tuoda jäteasemalle kolmen euron hintaan.
Miten hävittää ylijäämäomenat?
Tänä syksynä puutarhajätteiden joukossa on ollut myös poikkeuksellisen paljon omenoita.
– Terveet omenat voi lajitella puutarhajätteeseen. Muumiotautiset omenat voi tuoda jäteasemalle terveiden hinnalla, mutta ne lajitellaan poltettavaan jätteeseen. Muumiotautiset omenat tulee pakata suljettuihin jätesäkkeihin, jotta kasvitaudit eivät leviäisi, Naatula ohjeistaa.
Omenoiden vieminen LHJ:n jäteasemille maksaa normaalisti 50 senttiä per säkki tai kolme euroa alle kahden kuution peräkärryltä, mutta Risuviikkojen ajan niitä voi tuoda maksutta.
– Omenoita voi tuoda Huittisten jäteasemaa lukuun ottamatta kaikille LHJ:n jäteasemille. Pienemmillä asemilla ei kuitenkaan ole isoja keräysastioita omenoille, joten niitä kannattaa tuoda maltillisesti.
Naatulan mukaan kohtuullisia määriä omenoita voi laittaa myös kiinteistön biojäteastiaan. Biojäteastiaan voi laittaa myös muumiotautiset omenat.
– Kannattaa kuitenkin huomioida, että astian 60 kilon painoraja ei saa ylittyä. Omenoita voi myös jättää astian viereen ämpärissä tai merkityssä jätesäkissä, kunhan yksittäisen säkin paino ei ylitä 15 kiloa. Astian viereen jätetyt omenat pitää muistaa merkitä biojätteeksi, jotta biojäteauton kuljettaja tietää niiden olevan varmasti jätettä, eikä esimerkiksi naapurille jätettyjä omenoita.
LHJ:llä on oikeus periä ylimääräisistä jätteistä hinnaston mukainen maksu. Yksittäisistä omenaämpäreistä ei kuitenkaan laskuteta.
– Sekä terveet että muumiotautiset omenat voi laittaa kompostoriin, kunhan kompostoinnin suorittaa huolellisesti. Suurempia eriä terveitä ylijäämäomenoita voi tarjota myös metsästysseuroille riistanruokintaa varten.
Lisätietoa:
logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Naatula
p. 0440 242 639, mirva.naatula@lhj.fi