Kovat pakkaset aiheuttavat biojäteastioiden jäätymistä. Jäätyminen vaikeuttaa tyhjennyksiä ja voi huonoimmassa tapauksessa estää ne. Voit ehkäistä jäätymistä pitämällä biojätteen mahdollisimman kuivana ja käyttämällä paperisia biojätepusseja.

15. - 26.4.2024

Kevään Risuviikot 2024

Kiimassuon ja Hallavaaran jätekeskukset sekä Akaan, Loimaan ja Sastamalan jäteasemat

Loimi-Hämeen Jätehuollon Kiimassuon, Akaan, Hallavaaran, Loimaan ja Sastamalan jäteasemat ottavat viikoilla 16 ja 17 kotitalouksien isot ja pienet puutarhajäte-erät maksutta vastaan. Risuviikkojen aikana otetaan maksutta vastaan henkilöautolla, henkilöauton peräkärryllä tai pakettiautolla tuotavat risu- ja puutarhajätekuormat. Myös kotitalouksien punnittavat kuormat otetaan Risuviikkojen aikana maksutta vastaan, mutta yritysten tuomista punnittavista kuormista peritään maksu normaalin hinnaston mukaisesti.

Asioinnin nopeuttamiseksi risut ja puutarhajätteet kannattaa eritellä jo kuormaa kasatessa, sillä niille on erilliset purkupaikat asemilla. Turvallisuussyistä myös maksuttomia kuormia tuotaessa on aina ilmoittauduttava jäteaseman hoitajalle.

Risuviikkojen päätöspäivänä perjantaina 26. huhtikuuta on tarjolla munkkikahvit.

Kahvitusten aikataulu pe 26.4.

  • Kiimassuo klo 12-16
  • Hallavaara klo 11-15
  • Akaa klo 12-16
  • Loimaa klo 8-12
  • Sastamala klo 12-16

Muita tulevia tapahtumia

1. - 31.1.

Joulukuusikeräys jäteasemilla

Jäteasemamme ottavat tammikuun ajan luonnonkuusia maksutta vastaan.

Lue lisää

Takaisin ylös