Kiimassuon jätekeskus ei enää vastaanota pienkuormia. Henkilöautolla, pakettiautolla tai peräkärryllä tuotavien pienkuormien vastaanotto on siirtynyt uudelle toimipisteelle lajitteluasema KiertoLaan Jokioisille 14.10. alkaen.

KiertoLa Jokioinen avautui asiakaskäyttöön – näin paljon ensimmäinen päivä keräsi asiakkaita

Loimi-Hämeen Jätehuollon uusi lajitteluasema KiertoLa Jokioinen avautui asiakaskäyttöön keskiviikkona 14. lokakuuta. Ensimmäisenä päivänä KiertoLassa kävi lähes 100 asiakasta, joista suurin osa asioi henkilökunnan kanssa palvelutiskillä. Toiseksi suosituin palvelumalli oli parkkialueelta löytyvä maksuautomaatti, minkä lisäksi myös verkkokauppa houkutteli mukavasti asiakkaita.

Lisäksi illalla KiertoLassa kävi ensimmäinen yli 50 hengen vierailijaryhmä tutustumassa aseman toimintaan LHJ:n henkilökunnan opastuksella. Mikäli olet kiinnostunut vierailemaan KiertoLassa oman ryhmäsi kanssa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme tai täytät kotisivuiltamme löytyvän sähköisen lomakkeen.

LHJ seuraa mielenkiinnolla, miten asiakasmäärät KiertoLassa kehittyvät. Viime vuosien aikana Kiimassuon jätekeskuksen kävijämäärät Forssassa ovat olleet selkeässä nousussa ja odotettavissa on, että KiertoLan laajempien aukioloaikojen ja itsepalvelun myötä kävijämäärät kasvavat entisestään.

Takaisin ylös