Akaan jäteasema on poikkeuksellisesti suljettu keskiviikkona 20.5. klo 10-14 vaakakaluston vuosihuollon ja vakauksen vuoksi. Asema avautuu klo 14 ja palvelee loppupäivän normaalisti.

Jätelavat paikalliselta

Loimi-Hämeen Jätehuolto kilpailutti keväällä hankinnan, joka kattaa Jokioisten uudelle lajitteluasemalle tulevat jätelavat. Kilpailutuksen voitti sastamalalainen NK-Yhtymä, joka on hyvä osoitus siitä, että myös pieni ja paikallinen yritys voi pärjätä julkisissa kilpailutuksissa.

Kun NK-Yhtymän yrittäjä Jaakko Kouhialta kysyy, mikä on hänen luotsaamansa vaihtolavoja, jätepuristimia ja muita kierrätysratkaisuja tarjoavan yrityksen vahvuus, nostaa hän esille joustavuuden.

– Olemme melko pieni perheyritys ja juuri sen ansiosta palvelumme on nopeaa ja joustavaa. En edes tiedä haluammeko kasvaa merkittävästi suuremmaksi, sillä hommat toimivat juuri nyt erittäin hyvin, Kouhia kertoo.

Yrityksen pärjäämisestä kertoo myös se, että NK-Yhtymä voitti keväällä Loimi-Hämeen Jätehuollon julkisen kilpailutuksen koskien Jokioisten uudelle jäteasemalle hankittavia jätelavoja.

– Olemme iloisia siitä, että sastamalalainen toimija voitti kilpailutuksen, sillä paikallisuus on meille tärkeä arvo. NK-Yhtymä on meille myös ennestään tuttu, joten tiedämme saavamme odottamaamme laatua, kun asioimme heidän kanssaan, LHJ:n logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio toteaa.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Jätelavat paikalliselta, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
Kuvassa Loimi-Hämeen Jätehuollon logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio sekä NK-Yhtymän yrittäjä Jaakko Kouhia.

Vuosikymmenien kokemuksella

Kouhia tietää kokemuksesta millaisia lava- ja puristinratkaisuja kiertotalousalan yritykset tarvitsevat, sillä hän on itse toiminut alalla lähes 30 vuotta.

– Aloitin aikanaan jäteauton kuljettajana, josta siirryin ajojärjestelijäksi. Matkan varrella olen tehnyt monia muitakin töitä alalla ennen kuin siirryin NK-Yhtymän yrittäjäksi vuonna 2022, Kouhia kertoo.  

NK-Yhtymällä ei kuitenkaan nojata pelkkään kokemukseen, vaan yritys kehittää palveluitaan ja tuotevalikoimaansa jatkuvasti.

– Poikani on esimerkiksi koodannut käyttöömme sovelluksen, jolla voimme valvoa maahantuotavien jätelavojen ja -astioiden laatua käytännössä reaaliajassa. Näin voimme varmistua siitä, että meille toimitettavat tuotteet ovat halutunlaisia ja pysymme asiakkaiden toivomassa aikataulussa.

Ympäristö ja yhteisö edellä

NK-Yhtymä toimittaa LHJ:lle yhteensä 18 jätelavaa, jotka palvelevat kuntalaisia Jokioisille rakentuvalla uudella lajitteluasemalla.

– Vastaamme myös jätelavojen asennustöistä ja tarjoamme lisäksi varaosia, jolloin lavat kestävät käytössä mahdollisimman pitkään. Meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme laadukkaita ja kestäviä ratkaisuja – niin elinkaaren kuin myös ympäristön näkökulmasta, Kouhia kertoo.

Vuodesta 2003 lähtien toiminut NK-Yhtymä työllistää neljä vakituista työntekijää ja sen vuosittainen liikevaihto on yli 6 miljoonan euroa.

– LHJ ja sen tytäryritykset ovat meille merkittävä asiakas. Yhteistyö välillämme on sujunut aina hienosti ja uskon, että tämän uusimman tilauksen myötä se vahvistuu entisestään, Kouhia päättää.  

Takaisin ylös