Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy tuo koko perheen kierrätystapahtuman keskelle Forssaa

JÄTTEIDEN YÖ TÄYTTÄÄ PIIPPUTORIN YMPÄRISTÖAIHEISELLA OHJELMALLA JA ELÄVÄLLÄ MUSIIKILLA

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy järjestää jo perinteeksi muodostuneen koko perheen Jätteiden Yö-tapahtuman perjantaina 18.8.2023 Forssan Kehräämön Piipputorilla. Tapahtuma alkaa klo. 16.00.

̶  Luvassa on sopivassa määrin asiapitoista sekä viihteellistä ohjelmaa. Tapahtuma-alueella on jäteneuvontaa, lapset pääsevät pelaamaan kierrätysaiheisia pelejä, pomppimaan pomppulinnassa ja syömään hattaraa, sekä tietysti moikkaamaan maskottiamme Loimu-kettua. Lapsille on kehitelty suunnistusrata ja lelunvaihtotori, jossa voi vaihtaa käyttämättömäksi jääneen lelun johonkin toiseen, tapahtumavastaava Matti Törmäkangas kertoo.

Ravintola Piipputerassin palvelut ovat käytössä tapahtuman ajan. Illan edetessä livemusiikista vastaa viihdeorkesteri Happy Groove, joka soittaa suomenkielisiä ja englanninkielisiä cover-biisejä laidasta laitaan.

̶  Tuomme alueelle myös LHJ:n kalustoa, johon voi käydä tutustumassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja toivomme, että ihmiset lähtevät runsain joukoin nauttimaan loppukesän tapahtumasta, Törmäkangas sanoo.

Tapahtuman teemana poistotekstiili

Samana viikonloppuna järjestetään Forssa Textile Week, jonka teemana on muotoilu ja kotimainen tuotanto. Tapahtumaan saapuu myös kansainvälisiä vieraita, muotoilijoita ja tekstiilivalmistajia Japanista. Tekstiiliviikon myötä Jätteiden Yön teemana on luonnollisesti poistotekstiili.

 ̶  Eri tutkimusten mukaan tekstiiliteollisuus tuottaa n. 10 % maapallon kasvihuonekaasupäästöistä. Tekstiiliteollisuus myös kuluttaa paljon vettä ja aiheuttaa vesien pilaantumista. Samaan aikaan jokaista suomalaista kohden kertyy vuosittain 13–18 kg tekstiilijätettä. Erilliskeräys on lisääntynyt, mutta silti yli puolet poistotekstiilistä päätyy edelleen jätevoimalaan poltettavaksi, Törmäkangas kertoo.

Vuosittain menetetään valtava määrä arvokasta materiaalia, jonka voisi kierrättää uusiokuiduiksi tekstiiliteollisuuteen tai uusien tuotteiden raaka-aineiksi muille teollisuuden aloille.

̶  Poistotekstiilin kierrättämisen ja siitä tiedottamisen lisäämiseksi Jätteiden Yön tapahtuma-alueella on pop up-keräyspiste, johon voi tuoda muovipussiin pakattuna kodissa kertynyttä puhdasta poistotekstiiliä. Poistotekstiiliin ei kelpaa haisevat, likaiset tai ötökkäiset tekstiilit, eikä alusvaatteet, kengät tai laukut, Törmäkangas muistuttaa.

Lisätietoa:

Tapahtumavastaava Matti Törmäkangas, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy

p. 040 6468910, matti.tormakangas@lhj.fi

Takaisin ylös