Opettajille

Loimi-Hämeen Jätehuolto tarjoaa oppilasryhmille maksuttomia kouluvierailuja, lainattavia materiaaleja sekä jätekeskusten esittelykierroksia. Ympäristökasvatuksen kohderyhmään kuuluvat erityisesti pienemmät lapset päiväkodista koululaisiin, mutta järjestämme koulutusta myös vanhemmille koululaisille ja opiskelijoille. Sovi tilaisuudesta oman luokkasi tai ryhmäsi kanssa neuvonnastamme neuvonta@lhj.fi tai 03 424 2619

Jätekeskusesittely

Kiimassuon jätekeskus Forssassa ja Hallavaaran jätekeskus Säkylässä vastaanottavat n. 20 hengen ryhmiä esittelykierroksille. Myös pienemmillä jäteasemilla vierailu on mahdollista. Jätekeskusesittely kestää noin tunnin ja sen aikana kerrotaan jätehuollon perustiedot ja tutustutaan jätekeskuksen toimintaan ulkokierroksella. Esittely on aina sovitettavissa ryhmän ikätasoon, valinnaiskurssiin tai ammattialaan. Pienemmille vieraille esittelijäksi voi tilata myös Kätmän Kierrätyskissan.

Kätmän KierrätyskissaKouluvierailut

Kouluvierailuesitys on joko 45 tai 75 minuutin mittainen jätehuollon tietopaketti, jossa esittelijä kertoo perustiedot alueen jätehuollosta ja siitä, minne oppilaiden roskat päätyvät ja miksi lajittelulla ja roskien roskikseen laittamisella on merkitystä. Esitys koostuu luento-osuudesta ja toiminnallisista elementeistä liittyen jätteiden lajitteluun ja jätteen synnyn ehkäisyyn.

Päiväkodeille, esikouluille ja alakouluille esittelyn voi pitää myös maskottimme Kätmän Kierrätyskissa. Kätmän on orpo katukatti, joka kerran roskikseen nukahdettuaan päätyi jätekeskukseen ja jäi sinne asumaan kaikkien mielenkiintoisen roskien äärelle.

Vaihtoehtona Kätmänille on Jätejengi-käsinukketeatteri ja noin 15 min. esitys Ralle Rantapallo etsii paikkaansa. Jätejengi koostuu 11:stä jäsenestä joista kukin on oma jätelajinsa, esim. Hilkka Hillopurkki ja Jaakko Jäteöljy. Nukketeatteriesitykseen voidaan yhdistää lajittelulaatikosto-tehtävä.

Olemme olleet mukana monen eri koulun ympäristöpäivässä rastinpidossa, jolloin aihe tiivistyy 10-20 minuuttiin. Rasteja varten meillä on tarjota aiheita myös muiden opettajien vedettäviksi vierailevan esittelijän lisäksi.

Lainattavat materiaalit

Ota yhteyttä neuvontaan sopiaksesi vierailusta tai kysyäksesi tilaisuuksista!

Puh. 03 424 2619 tai neuvonta@lhj.fi

Muita ilmaisia materiaaleja ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen teemasta:

       

   

             

           

 

Jätehaku

Jäteluetteloon on kerätty tyypillisimpiä kodin esineitä ja asioita. Haku tarjoaa vaihtoehdoksi kaikki jätteet, joiden nimessä on sama sana.

 

 

 

Aukioloajat

Kiimassuon jätekeskus | tänään 7-18

Hallavaaran jätekeskus | tänään 8-16

Akaan jäteasema | tänään 10-18

Loimaan jäteasema | tänään 10-18

Punkalaitumen jäteasema | tänään 12-18

Sastamalan jäteasema | tänään 11-18

Someron jäteasema | tänään suljettu

Urjalan jäteasema | tänään 10-18

 
 
login Synergia Foxy